ETUSIVU
AJANKOHTAISTA
HALLITUS
HISTORIAA
SUKUSEURA
SÄÄNNÖT
JÄSENMAKSUT
SUKUKOKOUKSET
VIIRI
KUVIA
LIITTYMINEN
PALAUTE





























ETUSIVU
AJANKOHTAISTA
HALLITUS
HISTORIAA
SUKUSEURA
SÄÄNNÖT
JÄSENMAKSUT
SUKUKOKOUKSET
VIIRI
KUVIA
LIITTYMINEN
PALAUTE
         
 SEKALAISTA

                                                               
Väkelän sukuseuralle 2.7.1988 

Räisälän pitäjässä, Hytinlahden kylässä, Väkelän vauraassa talossa vuosisatoja säilyi tila ja talo, aina samassa suvussa.
Jospa me voisimme aavistaa, vaikka vähäsen kurkistaa, kuinka esivanhemmat siellä eleli ja sukutilaansa hoiteli.
Menneisyyteen jos katsoa vois, aatosta monta se mieleen tois. Niistäpä ei kerro mikään, ajatella niitä vain meidän pitää.
Monta on ollut vaihetta tiellä, vuosisatojen saatossa siellä. Sota ja rauha on kuuluneet kuvaan ja hallitus vaihtui sitä mukaan.
Väliin oli valtikka Venäjän herran, ja ruotsalainen hallitsi toisen kerran. Suku vain pysyi seudulla siellä, vaikka oli usein vaikeaa tiellä.
Tilan kunniakirjat kertovat sen, on sukupolvia ollut jo kymmenen. Vaan heille oli varattu toinen tie, - missä nyt itse kukin lie?
Tuhatkahdeksansataaseitsemänkymmentäkaksi, tuli isännäksi Tuomaan ainut poikalapsi. Tyttöjä oli syntynyt jo kolme kertaa, mutta eihän ne vedä pojalle vertaa.
Syksyllä Juholle hääkellot soi, hän nuoren Katrinsa kotiin toi. Vuosi kun siitä vierivi, niin kehdossa Anna jo keinuvi.
Oli äitinsä silloin kuusitoista vasta, kaikkiaan sai hän seitsemäntoista lasta. Kehto ei siis keinumasta laannut, sen oli Juho isä varmaan taannut.
Kun Sukupuuta tutkimme vähän, ymmärrämme, mitä on liittynyt tähän. Oli haikara vieraillut joka toinen vuosi,
lapsirikkaus silloin perheitä suosi.
Monta on lapsiakin lähtenyt varhain, siirtynyt luokse taivaan tarhain. Aina ei elämä ehtinyt kukkaan, kun kuolema kutsui nurmen nukkaan
Toisilta lapsia enemmän vei tuoni, mikä oli silloin ikävä huoli. Mutta Katri-äiti lapsensa aikuisiksi sai, kaksi heistä pieninä lähti vain.
Kolmetoista oli lapsia haudalla vielä, kun äiti saatettiin hautaan siellä. Oli elämä iltaan jo ehtinyt,
kahdeksankymmentä melkein jo täyttänyt.
Oli rippilasten juhla eräs helluntai, kun Mari-tyttö aikuisen paperit sai. Kotiin riensi jo kirkkokansa, Mari tyttö heidän mukanansa.
Mutta oudoltapa näytti nyt kotipiha, näkyi aidalla moni valkea paidan hiha. Isä Juho oli kuollut, - jättänyt ajan,
hyljännyt tämän maallisen majan.
Miten tästä nyt eteenpäin, kun orvoiksi tähän jäimme näin.
Pitää perinnönjaossa tila jakaa, tämä oli päätös yhteinen, vakaa.
Pojat laittoi itselleen kodin oman, perheen kera alkoivat elämän soman. Tyttäret meni kuin kuumille kiville,
kun heidät veivät sulhonsa vihille.
Eipä kasvanut ruohoa sisarusten polku, kun usein sinne johti jonkun kulku. Kuulumisiaan vaikka kertoa voi,
tai mitä nyt ajatus mieleen toi.
Niin rauha ja rakkaus vallitsi maassa, ja lehmänkellot kalkatti haassa. Rantapelloista kultaisen viljan sai,
kaskimaina ne joskus olleet kai.
Uhkaavat pilvet taas idästä nousivat, monen silmät kyyneleet sumensivat. Oli kaikilla edessä kodittoman tie,
eikä tiedetty, minnekä polku vie.
Pakkorauha vei meiltä Räisälän pois, mikä suru sen suurempi olla vois. Me Karjala haluttiin takaisin saada,
olihan se meille perintömaata.
Tuli sukutilan tanhuasta entinen koti, kun kaksi armeijaa siellä soti. Ei kodista jäänyt kuin kaivo vaan,
neljän orvon kanssa äiti palata saa.
Toivo-isäntä sodassa henkensä antoi, isänmaan alttarille uhrinsa kantoi. Silti Räisälä ryöstettiin uudelleen pois,
liian suuriko onnemme ollut ois?
Niin riehui sota taas Karjalan päällä, sen tähden mekin nyt olemme täällä. Rakkaampi meille oli Suomen valta,
siirryimme tänne pois vihollisen alta.
Nyt muistelemme vain, me vanhempi väki, kuinka ihanasti siellä kukkui käki. Lehdoissa lintujen konsertti soi,
se lisää suloa keväälle toi.
Kevätkukkien määrää ken kertoa vois, jos jotakin sanoo, paljon jää pois. Kullerokummut ja sinivuokkoahot,
sinä vanhempi täällä ne muistaa "tahot".
Tuomet kukkivat peltojen päissä, luoden suloaan kevätsäässä. Kylväjä siemenen multaan kätki,
Luojan haltuun sen sinne jätti.
Nousi Kyläsalmen suunnalta päivän koi, ilta Ollansalmen suuntaan kultiaan loi. Siellä se kalamies venheellään souti,
perheelleen särpimen vedestä nouti.
Sanon nyt nuoret tässä teille, nyt on jätetty kirjat ja kartat meille. Niitä kun tutkii, niin tietää saa,
minkälainen oli Karjalan maa.
Kunhan tutkitte sukupuun sarkaa, huomaatte siellä monenlaista partaa. Eli aikaansa edellä, sen moni ties,
Eero Väkiparta, tunnettu kynämies.
Kunnallis- ja yhteiskunta alalla, löytyy miehiä aina saralla. Maamiehen ammatti ei kiinnosta enää,
siinä tekevät nuoret nyt tenää.

 

TERVEISIN HILKKA MESKI